Olen tänä keväänä elänyt itämerensuomalaista myyttiperintöä todeksi. Erityisesti olen liikkunut lapin mailla, aavoilla soilla, korkeilla vaaroilla, kotasavun hämärässä ja revontulten loisteessa. Kaiken tämän olen tehnyt kotisohvalta, väkevien tarinoiden ja tietokirjojen välityksellä.
Jo antiikin Kreikassa ihmisen tietämistä hahmotettiin kahden termin avulla. Logos viittasi ihmisen kykyyn toimia reaalimaailmassa. Logoksen avulla ihminen pystyi analysoimaan, millainen tapa metsästää voisi olla entistä tehokkaampi ja kuinka yhteisö voisi kehittyä. Se ei kuitenkaan vastannut ihmisyyden moniin puoliin, vaan tarvittiin myös mythos. Mythos ilmaisi syvempää totuutta, jota oli vaikea kuvata tieteellisesti ja siksi myyttiset kertomukset löysivät varhain paikkansa ihmisen sisäisen ja ulkoisen maailman selittäjinä. Myöhemmin psykologi C.G. Jung kiinnostui myyteistä osana ihmisen psyyken tiedostamatonta osaa. Jungin mukaan unet, taide, filosofia ja mytologia heijastelevat ihmisen tiedostamattomia rakenteita ja avaavat jotain uutta, syvää ymmärrystä ihmisyydestä.
Vaikka myytit eivät ole nykymaailmassa niin näkyvästi läsnä kuin aiemmin, ne elävät meissä edelleen. Entisaikojen ihmiset hahmottivat itsensä osana luontoa, ja selviytymisen kannalta oli elintärkeää, että ihminen tunsi kasvit, eläimet ja metsästystavat. Ihmisellä on ollut kuitenkin aina tarve etsiä vastauksia kysymyksiin omasta alkuperästään, tarkoituksestaan sekä maailman olemuksesta. Myös ihmistä suuremmat voimat olivat läsnä näissä myyteissä, joilla ihminen pyrki hahmottamaan sisäistä ja ulkoista todellisuuttaan. Salamat ja jylinä olivat yksi suurimpia ihmisen tuntemia luonnonvoimia, ilmiselvästi siis taivaan jumala Ukon ilma, ukkonen.
Katsellessani kevään myötä herääviä kasveja, muistan muinaisten suomalaisten verrattoman tietotaidon lääkinnällisiin ja ravinnoksi kelpaaviin kasveihin. Pienet vaivat ja sairaudet osattiin parantaa kasvien avulla, tietoa kulki perimätietona ja yhteisöissä saattoi olla myös varsinaisia kasveilla parantajia, jotka osasivat monimutkaisemmat hauteet ja yrttiyhdistelmät sekä tiesivät, pitikö yrtit kerätä ja lääkkeet valmistaa kasvavan vai vähenevän kuun aikana. Nykyään kiinnostus kotoperäisiin kasveihin on näkynyt niin sanottuna villiyrttitietoisuutena ja hortoiluna. On siis pyritty palauttamaan mieliin jo osittain unohtuneet tiedot siitä, mitkä kasvit sopivat syötäväksi tai lääkinnällisiin tarkoituksiin. Ihailen mielessäni niitä parantajia (usein naisia) jotka tiesivät, mikä yrtti auttaa mihinkin vaivaan. Aikana ennen apteekkia ja kemiallisesti valmistettuja lääkkeitä he olivat yhteisölleen kullanarvoisia. Myös nykylääketiede on löytänyt monet luonnonmukaiset aineet uudelleen, kuten vaikkapa antibakteerisen pihkan, josta valmistetaan haavasalvaa.
Mitä sitten tällaisella, omaa ajattelua laajentavalla, vanhaan maailmaankuvaan tutustumisella on annettavaa kasvatukselle? Vastaus liittyy luontoon ja tapaan ajatella asioita lähtökohtaisesti uudelleen. Ihmiskunta on yhden suurimman haasteensa edessä, koska maapalloa uhkaa ekologinen katastrofi. Sen merkit ovat nähtävillä ilmaston lämpenemisen, lajikadon ja monen muun signaalin kautta. Meillä on tietoa väistämättömästä tarpeesta muuttaa elintottumuksiamme pysyvästi. Tieto ei kuitenkaan saa vielä ihmistä toimimaan toisin. Tarvitaan pysyvämpi ja syvempi, maailmankuvan ja -katsomuksen tasolle menevä muutos. Transformatiivinen, uudistava oppiminen viittaa oppimiseen, joka uudistaa perustavanlaatuisia käsityksiämme ihmisyydestä ja suhteestamme maailmaan. Tutkijoiden mukaan meidän tulee pystyä kyseenalaistamaan oma maailmankuvamme eikä vain etsiä ratkaisuja sen sisältä, mikäli haluamme pysäyttää ekokriisin etenemisen. Ei siis riitä, että kulutamme ja tuotamme tuotteita vastuullisesti, vaan käsitykset materiaalisen hyvinvointiin perustuvasta elämäntavasta täytyy perinpohjaisesti miettiä uudelleen.
Pedagogiikan kannalta tämä tarkoittaa, että opetuksessa tulisi tehdä näkyväksi vallitsevat ajattelumallit ja kriittisesti reflektoida niitä. Syvällisempi itsetutkistelu taiteen, musiikin ja muiden luovien menetelmien avulla voi avata ajattelua ja antaa uusia näkökulmia merkityksellisyyteen ja hyvinvointiin. Kokemuksellisuus, luovuus ja mielikuvitus voivat johtaa aivan uusiin tapoihin ajatella, nähdä aivan uudenlaisia ’mahdollisia maailmoja’. Tässä kyvyssä lepää ihmiskunnan tulevaisuus, ja meillä uskontoa opettavilla opettajilla on tärkeä rooli tällaisen ajattelun vahvistamisessa, sillä uskonnot ja katsomukset puhuvat luontaisesti jostakin sellaisesta, joka avaa ajattelua. Ei liiton kassissa turhaan lue: ymmärrä uskontoja, ymmärrä maailmaa.
Mikäli teemat herättivät kiinnostusta, nähdään syksyn ’Mystinen luonto’ -verkkokoulutuksissa, jotka järjestetään yhteistyössä Kuvataideopettajien liiton ja Etelä-Suomen Aluehallintoviraston kanssa. Tervetuloa näkemään maailma uusin silmin!
Raili Keränen-Pantsu
Artikkeli on aiemmin julkaistu Suomen uskonnonopettajain liitto ry:n Synsygus-lehdessä 4/2021.
