Islamilainen rukouskivi eli turbah on pieni savesta tehty kiekko. Sitä käytetään päivittäisissä rukouksissa. Rukoukseen kuuluu polvistuminen ja otsan painaminen maata tai rukouskiveä vasten. Rukouskiven pinnassa on usein kuva tai tekstiä. Rukouskiviä käyttävät erityisesti shiiamuslimit.

Muslimien uskonnollisiin velvollisuuksiin kuuluu viisi päivittäistä rukousta. Näitä rukouksia kutsutaan salat-rukouksiksi. Rukouksen aikana polvistutaan ja kumarrutaan niin, että otsa koskettaa maata tai maahan rukoilijan edessä maassa olevaa rukouskiveä. Polvistuminen ja kumartuminen kuvaavat fyysisenä liikkeenä sitä, että muslimi on Jumalan edessä nöyrä ja suostuu tämän tahtoon. 

Koraanissa ja perimätiedossa annetaan ohjeita rukoiluun. Rukous tulee esimerkiksi suorittaa puhtaalla alustalla ja otsan tulee koskettaa maata, jota savimaasta tehty rukouskivi edustaa. Sen koskettaminen muistuttaa myös siitä, että Jumala on luonut ihmisen savesta (Koraani 55:14). Arabian kielen sana turbah tarkoittaakin maata tai maaperää. 

Rukouskivien savi on usein peräisin Irakissa sijaitsevasta Karbalan kaupungista. Karbala on muslimeille tärkeä kaupunki, sillä perimätiedon mukaan profeetta Muhammadin tyttärenpoika Husain kuoli siellä marttyyrina vuonna 680. Husain on erityisesti shiiamuslimeille tärkeä imaami. Rukouskivessä saattaa myös lukea Husainin nimi. 

Kuvan rukouskivi on Iranista.