
Vesak on buddhalaisuudessa vuoden tärkein ja tunnetuin juhla. Juhlan aihe riippuu buddhalaisuuden suuntauksesta: Theravada-buddhalaisuudessa ja tiibetinbuddhalaisuudessa se on Buddhan syntymän, valaistumisen ja kuoleman muistojuhla. Mahayana-buddhalaiset juhlivat vesakina ainoastaan Buddhan syntymää. Yhteistä eri suuntauksille on Buddhan syntymän juhliminen.
Vesakin viettoon liittyy monia tapoja ja perinteitä. Monet buddhalaiset kokoontuvat temppeliin rukoilemaan sekä tuovat temppeliin kukkia ja lyhtyjä Buddhan kunniaksi. Vesak-lyhtyjen valo symboloi Buddhan opetusten viisautta. Lyhtyjen valo muistuttaa buddhalaisia myös siitä, että valaistunut ihminen pääsee eroon pimeydestä.
Vesakin perinteisiin kuuluu myös Buddha-patsaiden peseminen temppelissä. Samalla Buddha-patsaille viedään lahjoja kiitollisuuden osoituksena. Joissakin maissa on tapana, että munkit ja maallikot kokoontuvat yhteen: munkit antamaan siunausia maallikoille ja maallikot antamaan almuja munkeille. Joissakin maissa taas hyväntekeväisyys, esimerkiksi vanhusten auttaminen, on erityisen tärkeää vesakin aikana.
Vesakin ajankohta vaihtelee buddhalaisuuden eri suuntausten ja eri maiden välillä. Monessa maassa vesakia vietetään kuukalenterin mukaan toukokuussa täydenkuun aikaan, mutta esimerkiksi Japanissa päivä määräytyy aurinkokalenterin mukaan ja on aina 8. huhtikuuta. Joskus, kuten tänä vuonna, toukokuuhun osuu kaksi täydenkuun päivää. Osa yhteisöistä viettää vesakia ensimmäisen, osa jälkimmäisen täydenkuun aikaan. Tänä vuonna vesakia vietetään 1. tai 31. toukokuuta.
Lue lisää vesakista:
- Buddhajuhla vesak – Suomen Buddhalainen Unioni
- Vesak, Buddhajuhla (theravada ja mahayana) – USKOT-foorumi ry
- Vesak, Buddhajuhla (tiibetinbuddhalaisuudessa saga dawa -kuukauden täydenkuun aikaan) – USKOT-foorumi ry
- Vesak – Juhlakalenteri
Kuvan lyhty on tehty puisista jäätelötikuista ja silkkipaperista. Lyhdyn tupsu on tehty puuvillalangasta. Tikut voi liimata yhteen puu- tai kuumaliimalla. Lyhdyn sivut voi koristella esimerkiksi piirtämällä, paperista leikatuilla muodoilla tai tulostetuilla kuvilla. Ennen työskentelyä voidaan tutustua vesakiin liittyviin kertomuksiin, vesakin ajoittamiseen ja vesakin viettoon liittyviin tapoihin.
Tarkemmat ohjeet lyhdyn tekemiseen: Popsicle Stick Lantern for Vesak Day | Vesak Decoration Ideas | Vesak Lantern