BLOGI


Tekoäly, ihmisyys ja uskonto katsomusaineiden tunneilla

Tekoäly vaikuttaa monen elämään aiempaa enemmän. Tekoäly ei ole vain teknologiaa tai algoritmiikkaa, vaan sen viimeaikainen kehitys on synnyttänyt monia ihmisyyteen, etiikkaan ja uskontoon liittyviä kysymyksiä. Sitä onkin perusteltua käsitellä myös katsomusaineiden tunneilla. Olemme laatineet tätä varten yläkoulun ja lukion katsomusaineiden tunneille tarkoitettuja tehtäviä, joista voi muodostaa esimerkiksi yhden oppitunnin mittaisen kokonaisuuden.

Tunnin alkuun tarkoitetussa tehtävässä pohditaan omaa suhtautumista tekoälyyn: Onko tekoäly omasta mielestä esimerkiksi vaarallista? Tai ajatteleeko, että maailman voisi ehkä pelastaa tekoälyn avulla? Tämän jälkeen on tarjolla Kiinalainen huone -ajatuskokeen simulointitehtävä, jonka avulla voi pohtia sitä, ymmärtääkö tekoäly, mitä siltä kysytään.

Tekoälyn ja ihmisyyden käsittelyyn on kolme tehtävää. Ensimmäisessä pohditaan sitä, mihin ihmisen toiveisiin, tarpeisiin, huoliin ja pelkoihin erilaiset tekoälyt vastaavat. Toisessa tehtävänä on kuvailla unelmien tekoälyä: Minkä ongelman se esimerkiksi ratkaisisi, ja millaista elämä olisi, jos tällainen tekoäly olisi olemassa? Kolmannessa tehtävässä on kysymyksiä ja aiheita pareittain tai pienissä ryhmissä käytävään keskustelun pohjaksi.

Tekoälyyn ja uskontoon liittyen on niin ikään kolme tehtävää. Ensimmäisessä tehtävänä on ottaa kantaa joukkoon tekoälyyn liittyviä väitteitä. Voiko tekoäly nyt tai tulevaisuudessa esimerkiksi rukoilla, lohduttaa yksinäistä tai poistaa uskontojen välisen vastakkainasettelun? Toisessa tehtävässä on joukko uskontoon ja tekoälyyn liittyviä otsikoita sekä otsikoihin liittyviä pohdintakysymyksiä. Kolmannessa tehtävässä tehtävänä on lukea uutisartikkeli tekoälyn avulla toteutetusta jumalanpalveluksesta ja vastata kysymyksiin.

Tässä esitellyt tehtävät on koottu muokattavaksi diaesitykseksi. Diaesitys sekä tehtävissä tarvittava muu aineisto löytyy materiaalipankistamme. Hyviä opetushetkiä!