Uskonnonopetus.fi:n kouluttajat osallistuivat kesäkuussa kestävyys- ja monikulttuurisuusteemaiselle tutustumismatkalle. Meidän kahden lisäksi osallistujina oli STEP-koulutuksen kouluttaja Kaisa Aitlahti sekä osallistujia Kirkkohallituksesta sekä Espoon seurakuntayhtymästä. Tapasimme viikon aikana joukon kasvatuksen, opetuksen ja kirkon toimijoita. Meidät vastaanotti Pohjois-Saksan evankelis-luterilaisen kirkon Pedagogis-teologinen instituutti (PTI). Tässä muutamia nostoja matkaltamme.
Monen kielen ja kulttuurin yhteistyötä
Vierailumme alku sattui helluntaiksi, ja pääsimme mukaan monikulttuuriseen jumalanpalvelukseen, jonka järjesti yhdessä joukko luterilaisia seurakuntia. Päävastuussa oli korealainen seurakunta ja mukana järjestelyissä myös indonesialainen, afrikkalainen ja saksalainen seurakunta. Helluntain hengessä jumalanpalvelus oli monikielinen, ja sen päätteeksi syötiin yhdessä seurakuntalaisten valmistamia ruokia.
Jumalanpalveluksen jälkeen kuulimme onnistumisista ja haasteista, joita seurakuntien väliseen yhteistyöhön liittyy. Haasteita luovat esimerkiksi teologiset ja valta-asetelmiin liittyvät kysymykset. Millaisia ja kuinka pitkälle meneviä kompromisseja esimerkiksi kristilliseen oppiin liittyvissä kysymyksissä voidaan tehdä yhteistä jumalanpalvelusta suunniteltaessa? Miten pitää huolta siitä, ettei tilojen omistamisen ja taloudellisen vakauden tuoma valta-asema vaikeuta yhteistyötä?
Haasteita on ratkaistu ottamalla mukaan keskusteluihin seurakunnissa eri rooleissa toimivia, niin vapaaehtoisia maallikoita kuin palkattuja pappejakin. Tutustumiseen panostetaan, ja aluksi saatetaan tavata vain kahvittelun äärellä useita kertoja – ja vasta sitten ryhtyä suunnittelemaan jumalanpalveluksen kulkua. Jumalanpalveluksessa liturgisten elementtien määrä on pidetty pienenä ja pääpaino on musiikissa ja laulussa. Esimerkiksi ehtoollista ei vietetä yhdessä, ainakaan vielä.
Kestävää elämäntapaa etsimässä
PTI:n kouluttaja Britta Hemshorn de Sánchez vei ryhmämme päivän mittaiselle ilmastovaellukselle Hampurin lähellä sijaistevalle ulkoilualueelle. Reitti vei ryhmämme metsään, niitylle, kukkulalle ja kanjoniin pohtimaan sitä, mikä maailmassa ja sen tilassa saa meidät toisaalta kiitollisiksi, toisaalta sydämen särkymään, ja toisaalta toiveikkaaksi. Meidät myös haastettiin ottamaan askel, ehkä pienikin, sillä sillalla, joka on nykyhetken ja paremman tulevaisuuden välillä.
Vaellus ja sen aikana tehdyt tehtävät perustuivat yhdysvaltalaisen ympäristöaktivistin ja tutkijan Joanna Macyn ajatteluun. Vaellus oli sidottu vaikuttavalla tavalla paikkaan, jossa kuljimme: neljää näkökulmaa tarkasteltiin neljän tien risteyksessä ja askel otettiin myös konkreettisesti puron ylittävälle sillalle. Ympäröivää luontoa myös pysähdyttiin katsomaan ja kuulemaan kaikessa rauhassa.
Ilmasto- ja kestävyysaiheista jatkoimme vielä myöhemmin ja kuulimme siitä, millaista työtä kirkon ilmastoasioihin keskittyvässä yksikössä tehdään. Me taas kerroimme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ilmasto-ohjelmasta, ympäristödiplomista ja Hiilineutraali kirkko -strategiasta. Myös kirkon ja seurakuntien on otettava huomioon uudet ilmastolait, ja ilmastokysymykset ylipäätään. Kuten meidät vastaanottaneet asiantuntijat totesivat, ”kirkkolakeja voidaan muuttaa, mutta ilmaston luonnonlakeja ei”, viitaten siihen, että ilmaston lämpeneminen ja muut kestävyyteen liittyvät kysymykset on otettava vakavasti.
Kurkistus kristillisen koulun arkeen
Pääsimme vierailemaan kristillisessä koulussa ja tapaamaan koulun rehtoria, koulupastoria, opettajia ja oppilaita. Koulun kristillisyys näkyy paitsi siinä, että koulussa toimii koulupastori ja kaksi diakonia, myös koulun arkeen kuuluvissa rukoushetkissä ja jumalanpalveluksissa, joihin oppilaiden odotetaan osallistuvan. Tällaisia tilaisuuksia on alemmilla vuosiluokilla viikoittain ja ylemmillä pari kertaa vuodessa. Ketään ei pakoteta kuitenkaan esimerkiksi rukoilemaan.
Koulussa on oppilaina myös paljon muita kuin protestanttisia kristittyjä. Esimeriksi muslimeita koulun 1 500 oppilaasta on noin 20 %. Perheiden perusteluita koulun valinnalle ovat sen hyvä maine sekä ajatus siitä, että koulun kristillisyys takaa mahdollisuuden puhua uskosta ja Jumalasta. Myös koulun musiikkipainotus sekä koulun tekemä työ uskonnollisen radikalisaation ehkäisemiseksi lisäävät sen vetovoimaa.
Eri uskontoihin kuuluvat sekä uskontoihin kuulumattomat oppilaat opiskelevat samoilla uskonnon oppitunneilla. Tapaamamme oppilaat kertoivat avartavista keskusteluista eri katsomustaustoista tulevien kanssa. Opettaja taas kuvasi sitä, kuinka hän pitää opetussuunnitelman mukaisesti esillä eri uskontojen ja katsomusten näkökulmia kulloinkin opiskeltavaan aiheeseen. Meiltä vierailijoilta oppilaat kysyivät suomalaisten koululaisten pitkistä koulumatkoista ja siitä, stressaavatko nuoret koulusta myös maailman onnellisimmassa maassa.
Katsomuskasvatuksen kysymyksiä
Tapasimme myös varhaiskasvatuksen pastori Jenny-Mae Grafin, joka johdatti meidät pohtimaan sitä, mitä kaikkea lapsi saa valita itse. Saako tämä valita itse, meneekö ulos vai, pukeeko takin ylleen vai ei – tai sen, rukoileeko ruokarukouksen vai ei? Painotus varhaiskasvatuksessa on ollut siinä, että luotetaan lapsen valitsevan itselleen tarvitsemiaan asioita, kuitenkin niin, että esimerkiksi ulos lähtemisestä tehdään houkuttelevaa. Katsomuskasvatuksessa kysymys on kuitenkin vielä osittain avoin: Mistä uskontoon ja katsomukseen liittyvistä asioita vanhemmat voivat päättää lapsensa puolesta? Kuka esimerkiksi päättää kirkossa käymisestä?
Oivalluttavaa oli huomata, että päiväkodissa eteen tulevissa, uskontoon liittyvissä ja aikuiselle haastavissa tilanteissa on usein kaksi näkökulmaa: katsomuksellinen ja pedagoginen. Hyvä pedagogiikka rakentaa lapselle tilaa ilmaista itseään moninaisuuden keskellä myös katsomuksellisissa kysymyksissä ilman, että niistä täytyisi päätyä kaikille yhteiseen lopputulokseen. Tutulta tuntui myös kasvattajien huoli siitä, että sanoo jotakin väärin puhuessaan katsomuksellista aiheista tai että ei tiedä, mitä vastaisi lasten esittämiin kiperiin kysymyksiin.
Hampurin päiväkotipaikoista noin 13 % on luterilaisten seurakuntien ylläpitämissä päiväkodeissa. Ne nojaavat YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, jonka mukaan lapsella on oikeus kehittyä myös katsomuksellisesti. Kuten kristillisessä koulussakin, myös päiväkodeissa merkittävä osa lapsista tulee muista kuin kristityistä perheistä. Näille perheille on tärkeää, että pyhä ja Jumalasta puhuminen ovat osa päiväkodin arkea ja konseptia. Päiväkodit myös sitoutuvat yleensä näkyvästi ja vahvasti demokratian ja moninaisuuden edistämiseen.
